Ennenkuin mennään eri nimellä tunnettuihin hahmoihin on syytä mainita se kaikkein kuuluisin nalle jolla myös on usein nimi, joka tosi vaihtelee omistajan mukaan.
Jokainenhan on varmaan nähnyt sen vanhan ränsistyneen nallen jolta toinen tai jopa molemmat silmät puuttuvat, ylä- ja/tai alaraajat roikkuvat muutaman langan varassa. Karvapeitekin on uhkaavasti harventunut. Nalle saattaa olla perintö äidiltä, isältä tai vanhemmalta sisarukselta. Jos perhessä on ollut koira, niin sekin on pentuna riepotellut sitä. Kuka tahansa järkevä ihminen olisi aikoja sitten heittänyt sen roskiin, - mutta - kun ei ole hennonut vaan nalle laitetaan talteen pahvilaatikkoon ja laatikko ullakolle. Sitten perhe kasvaa ja nallekin saa vihdoin nähdä taas päivänvalon. Ja kas kumma, tämä risa nalle on lapsen rakkain pehmolelu.
Moni on vuosien varrella yrittänyt selvittää mikä nallekarhussa kiehtoo. Tämä on sinänsä haaste, mutta melko turha todennäköisesti mahdoton sellainen. Jo sana ´Happy´ (yksi tunnetuimmista teddykarhuista, katso nallet keräilyharrastuksena) yhdistää kauneuden ja personaallisuuden, jota kaikki etsimme nalleistamme. Katso vain sen suuriin tummiin silmiin, niin kyllä sydän jo silloin lyö ylimääräisen lyönnin. Oli syy mikä hyvänsä, niin jokainen meistä on syystä tai toisesta rakastanut nalleaan.
Sivu päivitetty 21.3.2006