Jo vuonna 1944 Rune Andréasson alkoi piirtämään ensimmäistä karhuaan. Sen nimi oli Brum ja se julkaistiin jatkokertomuksena Göteborgs-Posten:ssa. 50-luvun alussa hän loi karhun nimeltään Teddy, josta 1966 tuli Bamse ´Maailman vahvin nalle´. Rune teki silloin kuusi mustavalkoista elokuvaa Ruotsin televisiolle. Itse lehti (ruotsinkielinen) alkoi ilmestyä vuonna 1973. Nalle ei ole pelkästään maailman vahvin, vaan myös maailman kiltein nalle. Sarjakuva on tarkoitettu perheen pienimmille ja sen perusajatuksena on, että nokkeluus voittaa aina nyrkit, pienet ja isot ovat yhtä arvokkaita ja jokaisella tarinalla on onnellinen loppu ja kaikilla hyvä mieli.
Maailman vahvin nalle saa voimansa jymy-hunajasta. Nallen isoäiti kehitti jymy-hunajan kun Nalle oli hyvin pieni. Jotkut ainesosat ovat isoisän (joka oli merimies) matkoilta tuomia kummallisuuksia. Jymy-hunaja vaikuttaa eri yksilöihin eri tavalla; Nallesta tulee hyvin voimakas, muut saavat vatsansa kipeäksi kolmeksi päiväksi paitsi Nallen tytär Nalle-Maija joka tulee sekä vahvaksi että saa vatsansa kipeäksi. Jymy-hunajassa on parasta ennen päivä, yli kolme kuukautta vanha jymy-hunaja on tehoton.
Myöhempinä vuosina hän meni naimisiin ja hänellä on neljä lasta; kolmoset Lennu, Teddy ja Nalle-Maja sekä kuopus Pampula. Sarjassa esiintyy mm. viisas kilpikonna Kilpinen sekä Pomppi-kani.
Nallen työelämäkokemus vaihtelee, mutta tietenkin dominoivana on fyysinen voima. Myöhempinä vuosina hän näyttää saanensa vakityisen työn metsurina appensa alaisuudessa.
Sivu päivitetty 21.3.2006