Yleistä karhuista

Etu	Taka

Karhun käpälät

Etu	Taka

Karhun jäljet

Karhut jaetaan karhuihin (Ursidae) sekä puolikarhuihin (Procynidae). Karhujen levinneisyysalue kattaa Arktiksen, Pohjois-Amerikan, Euroopan, Aasian sekä osin Etelä-Amerikan.

Karhujen joukosta löytyy maailman suurimmat pedot - grizzlykarhu ja jääkarhu. Karhut ovat melko myöhään kehittynyt petolaji, ne ovat jäljitettävissä n. 20 miljoonaa vuotta taaksepäin ajassa jolloin sarastuskarhu Ursavus elemensis - pieni, ketun kokoinen peto, esiintyi. Myöhemmissä lajeissa pää tuli massiivisemmaksi, hampaat menettivät leikkavan toimintansa, paino lisääntyi, häntä lyheni töpöksi, jalat muuttuivat lyhyemmiksi ja voimakkaamiksi ja eläimestä tuli kanta-astuja. Ursus minimus esiintyi n. 5 miljoona vuotta sitten ja oli todennäköisesti sepelkarhun ja mustakarhun esi-isä. Maakarhu esiintyi ensin Aasiassa, josta se levisi Eurooppaan n. 250 000 vuotta sitten ja sekoittui luolakarhuun (Ursus spelaeus). Myöhemmin (n. 70 000 - 40 000 vuotta sitten) se saapui Pohjois-Amerikkaan. Jo aikaisemmin grizzlykarhusta kehittyi jääkarhu. Monet tutkijat pitävät jääkarhun ja maakarhun eroavuudet niin pieninä jotta ne kuuluisivat samaan sukuun (Ursus).

Karhuilla on suuret massiiviset kehot, lyhyet vahvat jalat ja lyhyt häntä (harvoin yli 12 cm). Silmät sekä pystyssä olevat pienet pyöreät korvat vaikuttavat pieniltä suhteessa suureen päähän. Karhun näkö ja kuulo ovat heikommin kehittyneet kuin erittäin herkkä hajuaisti. Karhut ovat kanta-astujia (astuvat koko jalallaan). Jalka on litteä ja leveä ja se on varustettu viidellä pitkällä taipuneella kynnellä. (Kynsiä ei voi vetää sisään.) Jääkarhua ja grizzlykarhua lukuunottamatta karhut ovat hyviä puissakiipiöitä. Karhut juoksevat lujaa lyhyitä matkoja.

Karhut ovat pääsääntöisesti kasvinsyöjiä. Ainoa poikkeus on jääkarhu joka elää melkein poikkeuksetta hylkeillä. Useimmat karhut hakevat ravintonsa päiväsaikaan.

Karhut käyttävät harvoin ääniä kommunikoidessaan, eikä niillä tietojen mukaan myöskään ole kovinkaan monta erilaista kasvonilmettä. On epäselvää ilmaiseeko pystyssä olevat vaiko taaksekallistuneet korvat hyökkäystä.

Kylmemmillä alueilla karhut nukkuvat talviunta (jonka aikana pennut syntyvät). Kyseessä ei ole talvihorros, koska kehon lämpötila ja pulssi laskevat vain jonkin verran, ei kuitenkaan enemmän jotta emo pystyy synnyttäminen ja imettämään pentujaan. Tämän aikana karhut eivät syö mitään, vaan elävät syksyllä rakennetun rasvavarannon avulla. Talviuneen on kaksi syytä. Ensinnäkin talviaikaan karhujen pääravintoa (pehmeät kasvinosat) ei ole saatavissa, toiseksi pennut ovat syntyessään niin pieniä (0.25-1% emon painosta), että ne eivät itse pysty ylläpitämään lämpöä. Emo sekä lämmin pesä antavat tarvittavan lämmön, jotta pennut eivät paleltuisi kuoliaaksi.