Malaijikarhu (Helarctos malayanus)

Helarctos tarkoittaa aurinkokarhua, nimeä jolla se tunnetaan esim. englanniksi ´Sun Bear´. Nimi tulee rinnassa olevasta kuvioinnista, joka esiintyy useimmilla näillä karhuilla. Malayanus viittaa vain Malesiaan, jossa ensin havaittiin tämä tämä karhulaji.

Malaijikarhun pituus (keho ja pää) on 110-140 cm ja säkäkorkeus voi olla jopa 70 cm. Se painaa vain 27-65 kg. Malaijikarhulla on suhteellisen suuri pää, lyhyt kuono ja pienet korvat. Häntä on pieni töpö, 4-7 cm. Malaijikarhun turkki on silein ja lyhyin karhujen turkeista. Se on tasainen ja musta lukuunottamatta pohjoisen levinneisyysalueen yksilöitä, joilla on pitkä turkki. Kuono on väriltään valkeasta kermanväriseen. Malaijikarhulla on hevosenkengän tai ympyränmuotoinen kuvio rinnassaan jonka väri vaihtelee valkoisesta oranssinkeltaiseen. Takajalat ovat melko heikot ja lyhyet verrattuna etujalkoihin. Pitkät käyrät kynnet, varsinkin etukäpälissä on hyvin erottuva piirre. Samoiten kuin kauluskarhulla ja huulikarhulla mutta päinvastoin kuin maakarhulla, on etutassujen astuntatyynyt kasvaneet yhteen yhtenäiseksi suureksi tasaiseksi jalkapohjaksi. Tästä on suuri hyöty karhun kiivetessä puissa, se antaa paremman otteen oksista. Takajalkojen jalkapohjat ovat karvattomat. Hyvin liikkuva kuono ja pitkä, kapea ja pitkälle ulottuva kieli soveltuvat erinomaisesti hyönteisten saalistamiseksi niiden piilopaikoistaan. Tässä suhteessa huulikarhu ja malaijikarhu muistuttavat toisiaan. Malaijikarhulta puuttuu usein yksi tai kaksi epäaitoa poskihammasta.

Malaijikarhu esiintyy Intian pohjoisosassa, Burmassa, Thaimaassa, Laosissa, Vietnamissa, Kampucheassa ja Malesiaan asti. Se esiintyy myös Sumatralla ja Borneolla. Varmuudella ei tiedetä esiintykö se myös eteläkiinan Yunnan provinssissa.Vaikka malaijikarhua esiintyy sekä alanko- että ylänkö-mailla on se pääasiassa metsän eläin joka sekä lepää että hakee ravintonsa trooppisilta ja subtrooppisilta alueilta.

Malaijikarhu viettää suuren osan ajastaan puissa. Sen pienen koon takia se voi kiivetä puun latvustoon asti, josta on suuri hyöty, kun sen pitää poimia puusta hedelmiä. Toisinaan se myös rakentaa ´pesän´ puuhun. Nämä ´pesät´ ovat useamman metrin korkeudella ja ovat tasoja katkaistuista oksista. Päivät se kuluttaa lepäämällä tai kylpemässä auringossa näissä ´pesissä´ tai ontossa puussa tai kallioilla. Malaijikarhu on aktiivinen pääasiassa yöaikaan. Ravinto koostuu pääasiassa kasveista, hyönteisistä ja pieneläimistä. Se ryöstää mielellään villimehiläisten pesiä. Malaijikarhu käyttää yleensä etukäpäliään avuksi syödessään. Kun se on rikkonut reijän termiittikekoon, se työntää etukäpälän reikään kunnes käpälä on täynnä kiukustuneita termiittejä. Tämän jälkeen sen ei tarvitse kuin nuolla termiitit käpälästä. Malaijikarhu repii alas palmunlehtiä ja syö pehmeät lehdensilmukat ja se saatta aiheuttaa suuriakin tuhoja kaakao- ja kookospähkinäviljelyillä.

Malaijikarhujen yhdyntä voi tapahtua koska tahansa vuodesta, eivätkä ne käy´ ´talvilevolla´. Ne eivät myöskään käytä mitään menetelmää viivästääkseen synnyttämisen, joten se voi tapahtua mihin vuodenaikaan tahansa. Poikaset, yleensä kaksi (n. 225 g), syntyvät maanpinnalla olevassa piilossa. Harvat pennut varttuvat aikuisiksi nälkiintymisen, tautien, vahinkojen ja muiden petojen vuoksi.

Malaijikarhujen varovaisen olemuksen sekä pienen koon takia ne eivät ole kovinkaan varallisia ihmisille ja paikallinen väestö pitää niitä usein seuraeläiminä. Malaijikarhua pidetään erittäin älykkäänä ja nokkelana.