Jääkarhu (Ursus maritimus tai Thalarctos maritimus)

Vaikka jotkut maakarhun alalajit ovat suurinpiirtein yhtä kookkaita kuin jääkarhu, on se keskimäärin kuitenkin suurin karhuista ja näinollen myös suurin maapeto. Pää ja keho ovat yhteensä 220-350 cm ja häntä 8-12-cm pitkä. Säkäkorkeus on 120-140 cm ja jääkarhu saattaa painaa 175-650 kg. (Äärimmäispainoista aina 1000 kg on mainintoja.) Koon lisäksi on turkin väri erottuvin piirre. Se saattaa vaihdella kellertävästä aivan valkoiseen. Turkki on hyvin paksu ja pitkä ja paksun rasvakerroksen kanssa se suo hyvän suojan kylmyyttä vastaan.
Jääkarhulla on pitempi ja hoikempi keho kuin maakarhulla. Takajalat ovat, varsinkin suurilla yksilöillä, pitemmät kuin etujalat, ja tämän takia selkä viettää hieman eteenpäin. Pää on suhteellisen pieni eikä erotettu pitkästä niskasta. Kuonon selkä kääntyy voimakkaasti alaspäin, jonka takia jääkarhu toisinaan muistuttaa lammasta. Jalkapohjat ovat karvapeitteisiä lukuunottamatta suhteellisen pieniä känsiä varpaiden ja jalan alla. Kynnet ovat aika lyhyet ja sopivimpia saaliiseen tarttumiseen kuin maakarhun kynnet. Jääkarhulla on pienemmät korvat kuin maakarhulla.

Jääkarhu kehittyi muutama satatuhatta vuotta sitten nykyisen maakarhun esi-isistä. Vankeudessa jääkarhun ja maakarhun voi helposti risteyttää. Hybriidit muistuttavat ruumiinrakenteeltaan maakarhua, mutta niillä on valkoinen turkki heikolla häivähdyksellä ruskeasta ja ne ovat siitoskykyisiä. Tämä jälkimmäinen seikka osoittaa kuinka läheistä sukua nämä kaksi lajia ovat.

Jääkarhu on semi-akvaattinen eläin (osittain vedessäelävä), joka kytkeytyy läheisesti mereen. Se esiintyy koko Pohjoisella jäämerellä siihen liittyviin rannikkoihin. Jääkarhu esiintyy vain siellä missä meri jäätyy talvella. Kesällä se muuttaa ajojään mukana ja talvella se muuttaa etelämmäksi avoveden ja jäälauttojen rajalle.
Kanadan Hudson Bay´n jääkarhut viettävät suuren osan ajastaan kuivalla maalla ja kun jää sulaa, ne vetäytyvät jopa 150 km sisämaahan. Nämä alueet koostuvat osittain tundrasta ja turvesuosta sekä osittain avoimesta havumetsästä. Siellä voi kohdata epätavallisen näyn; jääkarhu joka vaeltelee tavallisessa kuusimetsässä.
Jääkarhut voivat vuorokaudessa liikkua yli 20 km matkan. Tehtyjen mittausten mukaan eräs jääkarhu oli vuoden aikana liikkunut Alaskan rannikolla 1119 km matkan. Jääkarhu on kestävä mutta hidas uimari joka voi uida useampia tunteja, jopa päiviä.

Vaikka jääkarhu on hyva uimari, niin se voi sukeltaa enintään kahden minuutin ajan, joka on vain kymmenesosa siitä mihin sen saalis, hylje, pystyy. Tästä syystä se ei voi pyydystää saalistaan uimalla. Sen sijaan se onnistuu yllättämään hylkeen jäältä tai kun se nousee jäällä olevaan hengitysreikään. Jääkarhu lähestyy saalistaan hiipien kuin kissa. Kun se pääsee lähelle, se ensin piiloutuu jäälohkareen taakse ja sen jälkeen katkaisee hylkeen peräytymisreitin muutamalla nopealla ja vomakkaalla hypyllä. Kun jääkarhu hyökkää vedestä, se ui melkein kokonaan veden alla, vain kuono veden yllä. Viimeiset metrit se sitten ui kokonaan veden alla ja hyppää suoraan vedestä jäälle, jossa hylje paistattelee auringossa. Jääkarhun lempimenetelmä on kuitenkin maata vaanimassa hylkeiden jäässä olevien hengitysreikien kohdalla. Jääkarhun osoittama kestävyys näissä tilanteissa on uskomaton. Se voi olla käytännöllisesti katsoen liikkumatta useampia tunteja. Kun hylje tulee aukolle, se lyö sitä käpälällään ja ottaa hampaillaan kiinni saalistaan vetäen sen sitten jäälle.

Halli on yleisin jääkarhun saaliseläin. Halli syntyy lumessa olevissa onkaloissa, jotka ovat kokonaan eristettynä ulkomaailmasta lukuunottamatta jäässä olevasta reijästä. Hyvän hajuaistinsa avulla jääkarhu voi haistaa saalistaan jopa kahden metrin lumipeitteen alta. Kun se on haistanut kolon se kaivautuu siihen ja ottaa sieltä vastasyntyneet hylkeenpoikaset.
Joskus jääkarhu ja napakettu ´saalistavat yhdessä´. Todellisuudessa napakettu käyttää jääkarhua hyväkseen. Kun napakettu, jolla on jääkarhua parempi hajuaisti, havitsee ´hyljekolon´, see kiinnittää jääkarhun huomion löytöönsä saaden tämän kaivautumaan pesäkoloon hylkeiden perään. Jääkarhu jättää yleensä osan saalistaan syömättä ja näin napakettu saa viimein palkkionsa.
Jääkarhu pyydystää säännöllisesti myös aikuisia hallia. Joskus se pyydystää partahylkeitä. Keväisin monet jääkarhut keskittyvät pyydystämään grönlannin hylkeen ja kuplahylkeen poikasia, jotka eivät vielä ole oppineet uimaan. Jääkarhut etsivät paikkoja, jossa hylkeet ovat kasvattaneet poikasiaan. Nämä paikat ovat yleensä joka vuosi samat. Kuplahyljeurokset ovat yllättävän nopeita jäällä ja usein ne tulevat erittäin aggressiivisiksi. Koska ne hyvin pystyvän puolustautumaan jääkarhua vastaan, niin jääkarhu yleensä välttää niitä. Jääkarhu osoittaa vielä suurempaa kunnioitusta mursulle, joka saattaa painaa jopa 2 tonnnia. Jääkarhut kiertävät ne varoen kaukaa. Jääkarhu vaarantaisi henkensä jos se joutuisi taisteluun mursun kanssa vedessä. Yksittäisessä tapauksessa jääkarhu pyydystää kaikkein nuorimpia mursuja. Jääkarhu syö mielellään raatoja. Ei ole myöskään tavatonta, että jääkarhu syö pienempiä nisäkkäitä, lintuja, munia ja kasveja silloin kun on puutetta suuremmista saaliseläimistä.

Useimmat jääkarhunaaraat saavat ensimmäisen pesueensa viisivuotiaina. Kuinka pitkään jääkarhut ovat sukukypsiä ei ole tiedosssa, mutta esiintyy tietoja 21 vuotiaista naaraista jotka ovat saaneet pentuja. Jääkarhut parittelevat huhti-kesäkuussa. Yksi uros saattaa paritella useamman naaraan kanssa. Marras-joulukuussa raskaana oleva naaras etsiytyy alueelle jonne se tekee pesänsä. Tämä kaivetaan useimmiten rannan läheisyydessä olevaan riippukinokseen. Pennut (1-3 kpl, yleensä 2 kpl) syntyvät joulu- tammikuussa. Jääkarhun pentu painaa vain n. 600-700 g syntyessään. Yleensä naaras jättää pesänsä maalis- tai huhtikuussa, jolloin pentujen paino on noussut 8-12 kg:aan. Pennut imevät n. 18 kuukautta, mutta sinä aikana myös hyljeravinto lisääntyy. Pennut seuraavat emoaan 28 kuukautta jonka jälkeen naaras voi synnyttää uuden pentueen. Kahden pentueen välinen minimiaika on siis kolme vuotta.

Paritteluaikaa lukuunottamatta jääkarhu on yksineläjä ja jos ne joskus kohtaavat, niin ne pysyvät erillään toisistan. Ne tappelevat harvoin. Ne saattavat joskussietää toisiaan jos on erittäin runsaasti ravintoa. On tehty havaintoja 30-40 jääkarhusta valaan haaskan ympärillä. Myös jäättömänä aikana ne voivat joutua elämään yhdessä. Urokset ovat paritteluaikana erittäin agressiivisa ja toisinaan ne saattavat tappaa pentuja.