Huulikarhu (Melursus ursinus)

Melursus tarkoittaa ´tumma hunajakarhu´ ja ursinus tarkoittaa ´kuin karhu´. Intiassa eläintä tunnetaan nimellä ´bhalu´.

Huulikarhulla on karhea turkki joka on yleensä musta, mutta siinä on seassa ruskeita harmaita tai ruosteenvärisiä karvoja. Usein karhuilla on rinnassa valkoinen, keltainen tai ruosteenvärinen v-muotoinen kuviointi. Turkkinsa huulikarhu vaihtaa vuosittain. Korvat poikkeavat muista karhuista, ne ovat ´luppakorvat´.
Pohjoiset karhut ovat keskimäärin suurempia kuin eteläisiltä alueilta olevat. Ruho on 150-180 cm, häntä 10-12 cm ja säkäkorkeus 60-90 cm. Huulikarhu painaa 90-115 kg.

Huulikarhu on sopeutunut ruokavalioon joka koostuu hyönteisistä, tavalla joka on ainutlaatuinen karhujen kesken. Sillä on pitkä kuono, joka muistuttaa pientä kärsää ja se voi sulkea sieraimensa. Alahuulta voi työntää eteen ja se on hyvin liikkuva. Huulikarhun hampaat ovat pienet ja siltä puuttuu kaksi etuhammasta. Kitalaki on koverrettu. Muut etuhampaat huulikarhu menettää usein aikaisessa vaiheessa. Kieli on pitkä ja kapea. Näiden erikoisominaisuuksien avulla huulikarhu voi nuolla ja imeä hyönteisiä ahtaista onkaloista. Toinen ruokavalioon sopeutuminen on sen valkoiset tai norsunluunväriset pitkät (7-10 cm) ja kaarevat kynnet, jotka ovat sirpin muotoiset. Ne ovat tarpeen kun huulikarhun pitää kääntää kiviä tai rikkoa kantoja tai termiittikekoja.

Huulikarhu on pääasiassa aktiivinen öisin. Se on kaikkiruokainen ja ruokavalioon kuuluu hyönteisiä, toukkia, sokeriruoko, hunaja, munat, haaska, hedelmät ja kukat. Kun huulikarhu syö termiittejä, se rikkoo ensin keon pitkillä kynsillään ja sen jälkeen käyttää huuliaan ja pitkää kieltään putkena, ensin puhaltaakseen pois pölyn ja sen jälkeen imeäkseen hyönteiset. Imeämisestä aiheutuu niin kova ääni, että se kuuluu jopa 180 m:n päähän.

Huulikarhu asustaa metsiä Etelä- ja Itä-Intiassa sekä Sri Lankalla. Alkuaan sen levinneisyys ulottui aina länsi-Intian aavikkoalueille ja Himalajan juurille asti. Se suosii kallioiset rotkot joista se löytää luolia suojaksi lämmöltä.

Pohjoinen kanta parittelee kesäkuussa, eteläinen ympäri vuoden. Seitsemän kuukautta yhdynnän jälkeen syntyy yleensä kaksi pentua (300-500 g). Huulikarhulla on viivästetty synnytys, ts. alkio ei kasva useampaan kuukauteen. Jos jonain vuonna ei ole riittävästi ravintoa, alkio ei lähde kasvamaan ja uskotaan, että alkio poistuu kehosta. Huulikarhu ei nuku talviunta mutta menee pesään saadakseen yksityisyyttä ja rauhaa. Pennut jättävät pesän n. 2-3 kuukauden kuluttua ja seuraavat emoaan 2-3 kolme vuotta. Harvat pennut varttuvat aikuisiksi nälkiintymisen, tautien, vahinkojen ja muiden petojen vuoksi. Uroskarhun sallitaan olevan pentujen läheisyydessä. Urokset ovat melko hellävaraisia eivätkä osoita petomaista vaistoa pentuja kohtaan niinkuin muut karhulajit. Huulikarhujen uskotaan olevan yksiavioisia. Huulikarhu parittelee 2-3 vuoden välein.

Huulikarhu on hyvä kiipijä. Pääasiallinen syy puihin kiipeämiseen on ravinnonhaku ja lepo. Niitä nähdään usein roikkumasta ylösalaisin puiden ylimmiltä oksilta.

Huulikarhua pidetään erittäin älykkäänä ja nokkelana eläimenä. Niiden sanotaan olevan pahansisuisia ja helposti ärsyyntyviä. Huulikarhua kuvataan myös karhuksi, joka käyttää paljon aikaa pelkästään leikkimiseen.